Mutta mitä se Agility onkaan?
Kirjoittanut agilityharrastaja Janina Sorsa
Koira, ohjaaja, yhteistyö koiran ja ohjaajan välillä. Sitä on agility.
Agilityssä koira suorittaa erilaisia esteitä ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. Agility on avoin kaikille ihmisille sekä kaiken rotuisille koirille, myös sekarotuiset eli X-rotuiset voivat harrastaa ja jopa menestyä agilityssä! Koiralla eikä ohjaajalla ole väliä, kunhan laji on molemmille hauskaa tekemistä! Koiralta vaaditaan kuitenkin perusterveyttä, sekä ohjaajalta fyysistä kuntoa liikkua radalla.
Kuva Adobe Stock
Agility opettaa ihmistä lukemaan koiraa, ja koiraa lukemaan ihmistä. Pikkuhiljaa koira oppii tulkitsemaan ohjaajaa yhä paremmin, ja ohjaaja pystyy luottamaan koiraan joka suorittaa tehtäviä myös itsenäisemmin. Luottamus siis kasvaa agilityn myötä. Agility yhdistää koiraa ja ohjaajaa. Ohjaaja alkaa tuntemaan koiraa paremmin, ja koirasta voi paljastua uusia puolia, jotka voi helpottaa myös arjessa. Lajin parissa koirasta ja ohjaajasta muodostuu koirakko, joka toimii tiiminä ja täydentää toinen toistaan radalla. Agility on niin mahtava laji!
Kuva: Jukka Pätynen
Helpoin tapa aloittaa agility on alkeiskurssi. Alkeiskursseilla keskitytään koiran perustaitoihin, mitä vaaditaan agilityssä, harjoitellaan erilaisia esteitä, sekä katsotaan miten ohjaaja liikkuu radalla. Agilityssä jokainen valitsee itselleen ja koiralle sopivat tavat selvittää ratoja. Jokainen rata on erilainen niin ohjaajalta kun koiralta.
Monista eri kaupungeista löytyy oma agilityseura, josta voi kysellä alkavia kursseja tai treenipaikkoja. Agilityä on myös helppo aloitella ja harjoitella kotona, jos löytyy turvalliset esteet ja turvallinen paikka agilityn harjoittamiseen.
Agility voi olla pelkkä harrastus, mutta moni lähtee myös kokeilemaan kilpailuja.
Agilitykilpailut
Agilitykilpailuissa ohjaaja pyrkii ohjaamaan koiran virheettömästi maaliin tuomarin suunnitteleman radan läpi. Kilpailuissa radat jaetaan kahteen osaan: Hyppyrata ja agilityrata. Koirakko voi halutessaan kilpailla vain toisessa luokassa. Koirat kilpailee omissa säkäkorkeusluokissa, joita on Suomessa tällä hetkellä 5. Säkäkorkeus määrittää kilpailuissa rimojen korkeuden.
Jokainen koirakko aloittaa kilpailemisen 1-luokasta, siellä saavuttaessaan tietyt vaatimukset, voi koirakko siirtyä 2-luokkaan, ja sieltä vaatimukset täyttäessään siirtyä viimeiseen, 3-luokkaan. Agilityseurat järjestää kilpailuja ympärivuoden. Kilpailusäännöistä voit lukea lisää https://www.agilityliitto.fi/kilpailut/saannosto/
Innostuitko agilitystä?
-Mahtavaa! Nyt on aika lähteä mukaan agilityn ihmeelliseen maailmaan👌🏻
Hauskoja yhteisiä agilityhetkiä!