Koiran "palkkaaminen" / "Vahvistaminen"

Koiran "palkkaaminen" / "Vahvistaminen"

Rakkaalle asialle on monta nimitystä. Palkkaaminen, vahvistaminen, zippaaminen jne. Kyseessä on kuitenkin sama asia, eli kun koira tekee jonkun toivotun asian, sille kerrotaan jollakin tavalla että tätä toivottiin ja se lopulta saa käytöksestään palkkion. Palkkio voi olla taas laumavahviste = sosiaalinen palkkaus = kehu/silitys/paijaus/rapsuttelu/leikki koiran kanssa, jokin syötävä juttu tai lelu ja sen kanssa leikittäminen.

Kerroin somessa joku aika sitten että yksi asia jää monesti tekemättä, kun on kyseessä koiran kouluttaminen ja se on juurikin tämä koiran käytöksen vahvistaminen jollakin merkillä, ennen varsinaisen palkan antamista. No mutta miksi näin? Miksi ei vaan anneta heti palkkiota koiralle kun se toimii kuten on pyydetty tai jos kyse on sheippaamisesta niin koira toimii niin kuin on toivottu? Koetan selvittää asiaa mahdollisimman yksinkertaisesti.

ESIMERKKI

Otetaan esimerkiksi istumaan opettaminen. Hyvin usein istumaan opettaminen menee niin että koira ohjataan joko namilla tai lelulla oikeaan asentoon. Kun koira sitten tekee liikkeen ja istuu, tässä kohtaa monesti innostutaan ja tyrkätään koiralle nami äkkiä suuhun tai heitetään pallo. Se miten se kannattaisi tehdä, jottei tule kiire, on opettaa ns. palkkasana. Eli opetetaan koiralle että kun se palkkasana sanotaan, silloin se on toiminut oikein ja herkku tai lelu tulee pian.

Se mikä etu tästä tulee, on se, että kun opetat koiraa tekemään jotain ja se sen tekee, niin palkkasanalla tai klikkerillä ehdit nopeammin kertomaan että NYT toimit oikein, koirat ovat nopeita ja jos metodinasi on vahvistaa koira aina suoraan palkalla, mahdollisuudet siihen että palkkaus tulee JUURI OIKEAAN AIKAAN on paljon pienempi kuin se että kerrot sen nopeasti jollain sanalla tai klikkerillä. Ja kun vahvistat oikean toiminnan varmasti oikeaan aikaan, oppii koira nopeammin.

Koiran vahvistaminen / palkkaaminen

No miten tätä aletaan opettamaan koiralle? Pennun kanssa tämä tapa voidaan ottaa suoraan käyttöön. Vähän vanhemmalle tämä tapa voi olla tarpeen ajaa sisään. Siinä ei mene tosin kuin muutama treenikerta. Eli toisin sanoen esimerkiksi klikkeri ajetaan sisään niin, että kun koira katsoo sinuun, klikkaat ja annat namin/lelun. Toistat tätä muutaman päivän ja koira varmasti oppii tämän. Samalla tavalla voit käyttää jotain äänimerkkiä, monesti käytössä on Jes, Zip, Pak jne. Älä tässä kohtaa käytä Hyvä sanaa. Jätä hyvä sana käyttöön ennen palkkasanan sanomista ja itse palkkausta. Tästä asiasta, eli kehumisesta kerron seuraavassa blogikirjoituksessa.

Takaisin blogiin