KOIRAN KOULUTUSJUTTUJA

Haukkulan tiimiläiset esittäytyy: Elisa, Rolle, Kora ja Indi

Haukkulan tiimiläiset esittäytyy: Elisa, Rolle,...

Ensimmäiset lemmikkitarvikeliike liiketoimintasuunnitelmat olen tehnyt 19 vuotta sitten. Eli pitkään tämä unelma on hautunut mielessä ja lopulta viime vuonna päätin uskaltaa ja lähteä koiratarvikekauppiaaksi. Toistakymmentä vuotta on tullut kaupanalalla oltua...

Haukkulan tiimiläisiä: Eevi, Jänkä ja Kerttu

Olen Eevi, tänä vuonna 18 vuotta täyttävä koiraharrastaja. Omistan kaksi belgianpaimenkoira groenendaelia, sekalinjaisen nartun nimeltä Kerttu (s. 2013) ja käyttölinjaisen uroksen nimeltä Jänkä (s. 2020). Harrastuslajimme on IGP, josta tosin...

Koiran "palkkaaminen" / "Vahvistaminen"

Koiran "palkkaaminen" / "Vahvistaminen"

Rakkaalle asialle on monta nimitystä. Palkkaaminen, vahvistaminen, zippaaminen jne. Kyseessä on kuitenkin sama asia, eli kun koira tekee jonkun toivotun asian, sille kerrotaan jollakin tavalla että tätä toivottiin ja se...

Tietopaketti MEJÄ:stä eli metsästyskoirien jälkikoe

Tietopaketti MEJÄ:stä eli metsästyskoirien jälk...

Tiivis tietopaketti/ Opas MEJÄ:stä. Oppaan on kirjoittanut Pertti Pulkkinen. Pertti on toiminut vuosikymmeniä metsästyskoirien jälkikokeen koulutuksen parissa. Kokenut kokeissä kävijä ja kouluttaja. Mejä = metsästyskoirien jäljestämiskoe Metsästyskoirien jäljestämiskokeen tarkoituksena on selvittää koiran...

PENTUKOULU OSA 3

PENTUKOULU OSA 3

Edellisessä pentukoulu osassa käytiin luoksetulon opettamista läpi ja tässä kolmannessa osassa (ja tällä erää viimeisessä) kerron hihnassa kävelyn opettamisesta.  Tässä kohtaa joku jo ajattelee, että mitä opettamista siinä nyt on....

PENTUKOULU OSA 2

PENTUKOULU OSA 2

Monesti näkee että luoksetulo opetetaan pennulle ruoan kanssa niin että pentua houkutellaan ruoan luo. Tässä tapahtuu jo monta asiaa "väärin". Ennen luoksetulon (tai minkään muun tempun) opettamista tulisi opettaa pennulle...